Professori Ruben Fukkink Amsterdamin yliopistosta vieraili keväällä 2022 Turun yliopiston opettajankoulutuslaitoksella. Fukkink tutkii muun muassa varhaiskasvatuksen ammattilaisten mentalisaatiota, jota on toistaiseksi tutkittu kansainvälisestikin vain vähän. Mutta mitä mentalisaatio tarkoittaa?
Taaperoryhmä on ulkoilemassa päiväkodin pihalla. Hiekkalaatikolla istuva taapero kurkottaa kohti toisen lapsen kädessä olevaa lelua. Toinen lapsi vie kättään kauemmas, jolloin taapero ei ylety leluun ja alkaa itkeä. Vaikka mielen tiloja ei ole aina helppo tulkita, pystymme melko vaivattomasti päättelemään, että toinen lapsista haluaisi lelun ja päättää ottaa sen, mutta pettyy, kun ei onnistu tavoitteessaan. Lasten vieressä istuva varhaiskasvatuksen opettaja Aino voisi ottaa itkevän lapsen syliinsä ja sanoa: ”voi, sinä olisit halunnut lelun, mutta et saanut sitä ja nyt sinua harmittaa” tai ”sinä taisit ajatella, että otat lelun, mutta se ei onnistunut ja nyt olet pettynyt”. Opettaja tulkitsee näin lasten mielen tiloja, tunteita, toiveita, tavoitteita ja ajattelua, heidän käyttäytymisestään.
Aino toimii sensitiivisesti, koska hän havaitsee herkästi lasten tarpeita, tulkitsee ja vastaa niihin asianmukaisesti lohduttamalla. On hyvä huomata, että opettajan toiminta voi olla sensitiivistä, vaikka mieltä koskeva puhe ei olisi yhtä rikasta kuin Ainolla. Mentalisaatiossa ei ole pelkästään kyse halusta ja taidosta tulkita vaan myös pyrkimyksestä sanoittaa omia ja toisten mielentiloja. Jos Aino sanoisi taaperolle: ”ei tarvitse itkeä” hän sanoittaisi käyttäytymistä, tai ”se on kaverin lelu, ei sitä voi ottaa”, hän sanoittaisi hyviä tapoja. ”Sinulla on varmaan nälkä” olisi osoitus virhetulkinnasta, joka ei vastaisi lapsen hätään. Onkin esitetty, että sensitiivisyys ja mentalisaatio kietoutuisivat toisiinsa vuorovaikutuksen aikana, ja nämä eri ulottuvuudet yhdessä määrittelisivät opettajan ja lasten välisten suhteiden laatua. Näiden teoreettisten oletusten vahvistaminen vaatii kuitenkin vielä lisää tieteellistä näyttöä.
Mieltä koskevan puhetta on alun perin tutkittu kehityspsykologiassa havainnoimalla vanhempi-lapsi -vuorovaikutusta tai haastattelemalla vanhempaa. Sen tutkiminen päiväkodeissa on menetelmällisesti haastavampaa, koska niin aikuisia kuin lapsia on paljon enemmän kuin kotona. Kansainväliset vertailut Australiasta ja Kiinasta osoittavat päiväkotien henkilökunnan mieltä koskevassa puheessa olevan myös jonkin verran kulttuurisia eroja. Suomessa lisää vaatimuksia tutkimukselle tuo se, että lapsiryhmästä vastaa moniammatillinen tiimi, joka työskentelee päivän mittaan erilaisissa kokoonpanoissa, yksin, pareittain tai tiiminä. Näihin haasteisiin olemme tarttuneet yhdessä professori Fukkinkin kanssa. Olemme kehittäneet uudenlaista mieltä koskevan puheen arviointitapaa sekä selvittäneet, miten päiväkotien varhaiskasvatuksen tiimien jäsenet puhuvat omasta ja lasten mielestä. Parhaillaan tutkimme, voimmeko jopa kehittää opettajaopiskelijoiden vuorovaikutustaitoja opettamalla, miten mieltä luetaan.
Vielä tärkein kysymys jäi vastaamatta: miksi kohdistaa opiskelijoiden katse näkymättömiin mielen tiloihin opettajankoulutuksessa? Siksi, että laadukkaan vuorovaikutuksen on osoitettu tukevan lasten suotuisaa kehitystä ja hyvinvointia. Näyttöä on karttumassa varhaiskasvatuksen merkittävistä kauaskantoisista vaikutuksista lapsille ja heidän perheilleen.
Kirjoittajat:
Jenny Marttila, väitöskirjatutkija ja Maarit Silvén, professori
Professori Fukkinkin vierailu Turun yliopiston opettajankoulutuslaitoksella järjestettiin osana OKM:n rahoittamaa Osaamisen yhteisloikka- hanketta. Professorit Silvén ja Fukkink toimivat Marttilan väitöskirjan ohjaajina.